Muutama viikko sitten oli hirvittävän vaikeaa olla kiltti pieni gööttipoika kun puolella lähiseudun tytöistä tuntui olevan juoksut. Ulkona piti haistella (ja maistella) jokainen heinänkorsi ja lumikokkare vähintään viisi kertaa, säännöllisin välein oli pakko istahtaa keskelle tietä tuijotellen kaihoisasti kaukaisuuteen, eikä ruokakaan meinannut millään maistua. Nyt on kuitenkin elo helpottunut, eikä ulkonakaan ole enää niin kylmää ja märkää!

Näin keväällä ei tosin Indyä voi päästää kirmailemaan vapaana varsinkaan aamu- tai iltahämärissä. Pihan kulmilla kohtauspaikkaansa pitävät rusakot kun ovat aivan liian mielenkiintoisia, ja siitähän ei hyvää seuraa. Kertaalleen iltalenkillä tuli vastaan myös mäyräpariskunta, joka pienen molemminpuolisen puhkumisen jälkeen palasi takaisin metsän varjoihin. Ja Indyn ego senkun paisuu.

Pääsiäisen aikaan päästiin taas pitkästä aikaa kunnon metsälenkille pahimman kuravellin kuivuttua poluilta. Puro solisee, linnut kiljuvat kurkku suorana ja maa täplittäin sininen.

Pitkän lenkin jälkeen haukotuttaa kovasti, ja sisälle päästyä sitten täytyy testata, miten pitkäksi göötti voikaan venyä.

Kaikilla itseään kunnioittavilla koirilla kuulema kuuluu olla ainakin yksi Ikean råtta. Indy on ollut tähän saakka lajitovereistaan poikkeava, mutta lauantaina tämäki puute korjaantui. Pienen kyräilyn jälkeen råtta-parkaa heiteltiin jo pitkin seiniä. :)